Kevät tulee!

Oijoi, viime päivät on olleet niin ihania kun aurinko on paistellut pilvettömältä taivaalta ja tuntuu että energiaa riittää vaikka mihin! Tänäänkin koulun loputtua tuntui siltä kuin olisi päässyt kesken päivän pois kun neljän aikaan oli vielä ihan valoisaa. Tästä mä nautin! Muutenkin kevään lähestyessä tuntuu, että inspiraatio on ihan huipussaan ja kaikki pienet kivat projektit kiinnostaa. Oon viime päivinä löytänyt itseni vähän liiankin usein sisustusjuttuja selaillessa eri nettikaupoista.. tekisi vaan niin paljon mieli hankkia jotain uutta kivaa kotiin. Samoin vaatekaappiin löytyisi täydennystä vaikka millä mitalla! Sain myös vihdoinkin raivattua joulukoristeet pois kotoa lukuun ottamatta muutamia valoja, jotka saa luvan vielä hetken olla paikoillaan. Vaikka nautin todella paljon joulusta ja kaikesta siihen liittyvästä niin viimeistään tammikuun puolessa välissä tulee sellainen fiilis, että haluaa pakata joulujutut takaisin varastoon. Monilla ilmeisesti tämä fiilis tulee jo heti joulun jälkeen mutta mä en vaan vielä siinä vaiheessa pysty luopumaan siitä tunnelmasta. :D Mutta vitsit miten freshiltä koti näyttääkään nyt kun tasoilta on kaikki ylimääräinen pois ja yleisilme on muutenkin paljon selkeämpi!

Asia karkasi taas vähän käsistä, joten takaisin aiheeseen.. Oltiin tosiaan sovittu Katjan kanssa kuvaustreffit viime perjantaille ja se osoittautuikin sään puolesta täydelliseksi päiväksi kuvailulle! Sopivan kirpeä pakkasilma, kimaltavat hanget ja pikkuisen jo lämmittävä aurinko.. Tuntui jo melkein keväältä. <3 Olin tosin juuri ennen kuvien ottamista tullut hammaslääkäristä ja puutuneen posken kanssa oli vähän vaikeaa hymyillä, heh.
Kuvausreissun jälkeen oli ihana mennä lämmittelemään kohmeisia sormia Jyväskylän Lutakossa sijaitsevaan Teeleidiin. Oletteko ikinä käyneet? Tää oli mun ihan eka kerta kyseisessä kahvilassa ja oli kyllä kaikkien kehujen arvoinen! Niin söpö miljöö, superherkulliset teet ja tarjolla oli myös raakakakkuja ja muita leivoksia. Kannattaa käydä testaamassa jos ei ole tullut vielä tutuksi!



4 kommenttia

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta blogilta! Itse rakastan kevättä ja varsinkin näitä ihania aurinkoisia päiviä <3

    http://thiiamariiatm.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! No äläpä muuta sano, kevät ja aurinko piristää niin paljon :)

      Poista
  2. Oi noista kuvistahan tuli tosi kivoja! :)

    VastaaPoista