It's beginning to look a lot like christmas

Täällä on jouluvalmistelut jo hyällä mallilla ja viimeisetkin lahjat on saatu paketoitua. Mulla oli eilen kunnon jouluvalmistelupäivä kun oli vihdoinkin sellainen hetki ettei ollut sovittuna mitään koko päiväksi. Aloitin heti aamusta paketoimaan lahjoja, paistoin vihdoinkin ekat piparit ja lopetin illalla yhdeksän aikaan kun sain pienen lahjaksi menevän piparkakkutalon valmiiksi. Tehtiin kotiin myös kunnon joulusiivous ja vitsi että onkin kiva kun on puhdasta ja voi vaan rauhoittua joulun viettoon! Kerroinkin jo aiemmin, että tein tänä vuonna paljon lahjoja itse ja tosiaan tämän postauksen kuvissa näkyykin niistä muutama. Rakastan gift in a jar -tyylisiä lahjoja ja tänä vuonna laitoin purkkeihin itse tehtyä omena-kaneli granolaa. Mummolle tein yhtenä iltana valkoisista suodatinpusseista kranssin ja se olikin helpompi tehdä kuin ajattelin! Itselle vaan voisi tehdä selväksi ettei kuumaliimaan kannata koskea ennen kuin se on oikeasti jäähtynyt. :D 
Tänä vuonna vietetäänkin joulua vähän isommalla porukalla mun äidin luona ja pukkikin olis kuulemma tulossa pitkästä aikaa kun on lapsia tulossa mukaan joulun viettoon!

Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille! 

1 kommentti