Tuoksumuistoja

Tuotteet saatu Gladelta
Mulle tuoksut ovat aina olleet tärkeitä, sillä niihin liittyy paljon muistoja.
Tuoksuilla on hauska leikitellä vähän samaan tapaan kun itselläni on tapana sisustaa vuoden aikojen mukaan. Joulun alla on ihana fiilistellä mausteisemmilla tuoksuilla kun taas kevääseen sopii paremmin raikkaammat tuoksut. Mun suosikkituoksujani on aina olleet vanilja, kookos ja puhtaan pyykin tuoksu, melko voittamaton kolmikko jos minulta kysytään. :D
En ole koskaan ollut yliherkkä tuoksuille mutta pidän kuitenkin siitä, että ne eivät ole liian voimakkaita tai huomiota herättäviä. Tämäkin mielipide on kuitenkin vuosien varrella muuttunut paljon ja muistan yhdessä vaiheessa käyttäneeni melko voimakkaitakin hajuvesiä.
Erityisesti juuri hajuvesien tuoksut jäävät hyvin mieleeni ja muistan edelleen minkä tuoksuista hajuvettä ala-asteen opettajani käytti haha. Hassua, millaisia muistijälkiä tuoksut voivatkaan jättää mieleen vaikka niiden merkityksen tajuaakin ehkä vasta pidemmän ajan kuluttua.

Omena ja kaneli on tällä hetkellä aivan vastustamaton kombo ainakin tällaisen jouluihmisen mielestä. Asettelin Gladen Cosy apple & cinnamon kynttilän keittiön pöydälle ja poikaystäväni tullessa kotiin hän kysyi ensimmäisenä, että olenko leiponut korvapuusteja vai mistä tuo tuoksu tulee. Keittiön oli tosiaan vallannut ihanan kanelinen tuoksu, josta kieltämättä tuli mieleen myös korvapuusti. Joulufiilis kohosi tämän tuoksun ansiosta korkealle ja siitä tuli heittämällä lempituoksuni  tähän vuodenaikaan!
Pehmeän vaniljan ja magnolian tuoksuinen kynttilä sopi puolestaan täydellisesti erääseen koti-iltaan kun laitoin kasvonaamion vaikuttamaan, netflixin pyörimään ja olohuone täyttyi rentouttavasta vaniljan tuoksusta. Paksuun vilttiin samalla kääriytyneenä oli vain ihana katsoa ikkunaan satavia pisaroita ja ajatella miten täydellinen hetki oli vain olla juuri siinä.
Kun olin lapsi, äiti kuivatti kesäisin pyykit aina ulkona ja ne tuoksuivat aina sen jälkeen ihan uskomattoman raikkailta. Olenkin harmitellut, että kerrostalossa asuessa pyykkien kuivattaminen ulkona on vähän hankalampaa enkä ole saanut yhtä raikasta lopputulosta itse aikaiseksi. Olinkin innoissani kun huomasin Gladen valikoimassa Clean linen -nimisen tuotteen, joka jäljittelee hyvin paljon sitä samaa puhtaiden pyykkien tuoksua minkä muistan jo lapsuudestakin!
Tuoksut tuovat mielestäni sen tarvittavan ripauksen luksusta arkeen. Gladen tuotteissa olen huomannut, että ne sopivat hyvinkin moneen tarkoitukseen eivätkä rajoitu vain niihin perinteisiin vessatuoksuihin. Itse ainakin tykkään siitä, että kotiin tullessa jo eteisessä on vastassa raikas kodin tuoksu, joka toivottaa tervetulleeksi.

Tuleeko teillä mieleen jotain tuoksumuistoja? Vai onko hajusteet kotona ehdoton nounou? :)

2 kommenttia

  1. täällä löytyy toinen tuoksuihin hurahtanut :D! mullekin tulee aina ihan ihme deja vu fiiliksiä kun haistan jotain tiettyjä tuoksuja :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa se on ihan parasta! Muistoja voi tulla mieleen välillä niin ihmeellisistä jutuista :D

      Poista