Syksyn ostoksia


Mulla tulee erityisesti keväisin ja syksyisin hirveä himo shoppailla ja joudun välillä väkisin raahaamaan itseni kaupoista (ja nettikaupoista) pois ettei ostelu lähde ihan käsistä. Enhän oo ainoa? :D Oon viimeisen vuoden aikana yrittänyt opetella kiinnittämään huomiota enemmän vaatteiden laatuun ja siihen, ettei vaatekaappi täyty kerran pidetyistä tai heti ensimmäisen pesun jälkeen nyppyyntyneistä vaatteista. Jonkin verran on kuitenkin tullut ostettua myös sellaisia "kausivaatteita" ja oonkin pyrkinyt siihen, että suurinosa vaatekaapin sisällöstä on niitä ajattomampia yksilöitä ja lisäksi sitten on niitä muutamia spesiaalimpia. Ajattelin vähän esitellä teille syksyn aikana tekemiäni löytöjä. Tällä hetkellä muhun iskee jotenkin älyttömästi haalean vaaleanpunainen väri vähän kaikessa  ja sitä onkin eksynyt niin vaatetuksen kuin sisustukseenkin.Himoitsin tätä Adidaksen 3/4-hihaista paitaa jo kesällä Zalandolla ja loman loputtua päätin kotiuttaa tämän (haha aina on hyvä syy palkita itsensä :D). Tämä on tosiaan aika lyhyt malli, mutta esimerkiksi highwaist-farkkujen kanssa näyttää tosi kivalta!Kynsilakka-addikti ilmottautuu! Bongasin Gina Tricotista ihanan värisiä kynsilakkoja 2€/kpl ja siinähän meinasi lähteä homma lapasesta kun olisin voinut ottaa niistä kaikki! Sain kuitenkin valittua kolme lempparia ja erityisesti toi sinisen sävyinen on hauska lisä kokoelmaan. Laadussakaan ei ole valittamista, sillä nää pysyy mulla paremmin kuin monet kalliimpien merkkien lakat.
Oon tosi huono käyttämään kaulakoruja, koska en osaa pitää mitään kovin raskasta kaulassa ja tarpeeksi siroa ei ollut oikeastaan koskaan löytynyt. Bongasin yksi päivä kuitenkin H&M:ltä yksinkertaisen, hopeisen rinkulakorun ja tiedättekö -oon pitänyt sitä ostopäivästä lähtien joka päivä! Hyvä löytö siis muutamalla eurolla.Tämä ihana vaaleanpunainen bomber oli ihan puhdas heräteostos sanan varsinaisessa merkityksessä. Tämä on tosiaan sellaista kollarikangasta, joten on enemmän sisäkäyttöön tarkoitettu näin syksyllä. Bongasin tämän muutama viikko sitten Gina Tricotilta.Jes, vihdoinkin löysin täydellisen kokoisen repun, johon mahtuu läppäri ja lisäksi vaikka kamat viikonloppureissulle, testattu nimittäin on! Vetoketjullinen "kansi" on osoittautunut käteväksi kun tavaraa mahtuu ihan ylös asti. Niin ja ulkonäön puolesta sopii moneen eri lookkiin. Reppu on tilattu Zalandolta.Vaalean lippiksen löysin alunperin Bikbokin instagrammista ja se jäi sen verran kummittelemaan takaraivoon, että kävin lopulta kotiuttamassa sen. Hauska lisä normaalisti tummaan hattukokoelmaani.

"Liehutakin" löysin sattumalta Vilan alerekistä -30% -lapulla varustettuna. Oon ihaillut tälläistä monesti muilla, mutta koskaan ei ollut omalle kohdalle tullut sopivaa yksilöä. Nyt on sitten kevättäkin varten jo takki valmiina.H&M:llä oli ainakin viime viikolla meikkipussit alennuksessa klubijäsenille. Mulla on ollut aiemmin vain pieniä ja tosi epäkäytännöllisiä meikkipusseja, joihin ei ole mahtunut esimerkiksi siveltimet ollenkaan. Tähän uuteen mahtuu jopa NYX:in contouring -paletti ja siveltimetkin pysyy nyt järjestyksessä eikä ties missä laukun pohjalla. 

4 kommenttia

  1. Ihastuttavia ostoksia löytyy täältä ♥ Mä oon kans ruennut olemaan tosi tarkka ostaessani vaatteita. Ennen en ollut ja sen vuoksi kaappi täynnä vaatteita joita en käytä mutta joista en myöskään raaski luopua mitäh:DDD
    Mun täytyisi myös hankkia reppu, tuntuu vähän oudolta kyllä kun en koe sen käyvän tyyliini vaikka oonkin aika kameleontti ja ylläni näkyy jos minkälaista. Reppu on vaan niin kätevä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha tiiätkö, mulla on ihan sama ongelma! Jotenkin joihinkin vaatteisiin kiintyy ja ajattelee muka tarvitsevansa vielä joskus. :D
      Joo siis itsekään en ollut ajatellut reppua hankkivani enää peruskoulun jälkeen mutta selkäongelmista johtuen päädyin nyt hommaamaan sellaisen! Kätevä se tosiaan kyllä on. :)

      Poista
  2. Voi vitsit miten kivoja ostoksia! kauhee ku tekee heti mieli lähteä shoppailemaan ku tän postauksen luin :D! itekkin oon vähän kuolannut tollasta adidaksen reppua mutten ole toistaiseksi vielä raaskinut tilata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha itselläkin ostospostaukset aiheuttaa monesti ihan samanlaisia tuntemuksia! Ei muuta kun shoppailemaan vaan ;) Itse oon ainakin ollut reppuun tosi tyytyväinen laadun ja tilavuuden puolesta. Itsekin mietin pitkään mutta päädyin kuitenkin sen hommaamaan eikä kyllä ole valittamista ollut. :)

      Poista