Breakfast ideas

Oonkin aiemmin jo tainnut mainita mun rakkaudesta aamupaloihin ja etenkin niihin hitaisiin aamuihin kun lautaselle ehtii laittamaan muutakin kuin mikropuuron. Mulla onkin kehittynyt muutamia vakkariaamupaloja, joita aina fiiliksen mukaan teen. Tässäpä teille siis muutama vinkki vitonen mun aamupalalemppareista.
Ruisleipää kalkkunaleikkeellä ja avokadopaloilla, päälle ripaus musta- tai sitruunapippuria. Lisäksi maustamatonta jogurttia itse tehdyllä mustikka-puolukkakiisselillä ja teetä.
Kauranäkkileipää, jonka päällä  kalkkunaleikettä, jääsalaattia, kurkkua ja paprikaa. Lisäksi smoothie itsepoimituista mustaherukoista, lehtikaalista, banaanista, päärynästä ja limemehusta.
Smoothiebowl on mun uusi aluevaltaus ja tämä versio pitää sisällään jäisiä mustikoita ja vadelmia, banaania, omenaa ja luomu omenamehua. Päällä vadelma-raparperimysliä, kookoshiutaleita ja hasselpähkinää.
toinen uusi aamupalaherkkuni on siemennäkkärit. Olen tehnyt niitä gluteenittomalta osastolta löytyvästä siemennäkkärin valmistuspussista ja hyvää on tullut! Päälle esimerkiksi sipaisu maustamatonta tuorejuustoa, kalkkunaleikettä ja pari kirsikkatomaattia, nam!

6 kommenttia

  1. Mä voin myöntää etten lähes ikinä syö aamupalaa ja se on paha kun onhan se päivän tärkein ateria:D Elämäntapamuutoksia pitäisi alkaa muutenkin varmaan miettimään:'D Ihania aamupalaehdotuksia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamupalan syöminen tosiaan jakaa ihmisiä hyvinkin paljon kahtia! Hehe, no mutta pienillä muutoksilla on hyvä lähteä liikkeelle :) Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. ihana postaus idea! täällä toinen joka rakastaa aamupaloja ♥ ps. nää kaikki tän postauksen kuvat on aika herkullisen näköisiä :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisena herkkusuuna on helppo postata ruuasta hehe :D Jee, kiva että siellä on toinenkin aamupala"friikki"! Voi että, kiitos Sofia ihanasta kommentista <3

      Poista
  3. Kivoja ideoita! :) Joskus ei jaksaisi syödä sitä ainaista kaurapuuroo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos sait tästä uusia ideoita! Itsekin monesti jämähdän siihen perus kaurapuuroon pitkäksi aikaa vaikka todellisuudessa pienelläkin vaivalla saa helposti jotain uutta keksittyä lautaselle. :)

      Poista