syntisen hyvä lakumutakakku

Oon aina ollut kova leipomaan ja varsinkin nyt kevään aikana oon innostunut ihan kunnolla ja tehnyt melkein joka viikko jotain (yleensä makeaa) leivottavaa. Mulla onkin kertynyt näitä kokeilemisen arvoisia reseptejä jemmaan ihan hyvä määrä, joten yritän ujutella näitä aina silloin tällöin postausten väliin ettei blogista muotoudu pelkkää ruoka/leivontablogia haha. Yksi mun suurimmista paheista on ehdottomasti laku ja salmiakki ja kun bongasin lakumutakakun reseptin en vaan voinut olla kävelemättä kauppaan hommaamaan tarvikkeita tähän herkkuun. Mun versio ei ihan täysin mennyt putkeen, koska pidin kakkua liian pitkään uunissa kun noudatin orjallisesti reseptissä ohjeistettua aikaa. Tää ei siis jäänyt keskeltä "mutaiseksi" niin kuin kuuluisi, joten kannattaa ehdottomasti itse olla tarkkana paistoajan kanssa! Tässäpä tulee siis ohjetta syntisen hyvään lakumutakakkuun, ohje on muuten perus mutakakun ohje mutta siihen on lisätty lakritsijauhetta tuomaan lakun makua.

Lakumutakakku

200g taloussuklaata tai tummaa suklaata
200g voita
4 munaa
2dl sokeria
2-3rkl lakritsijauhetta (maun mukaan)
2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

1. Sulata voi ja suklaa kattilassa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet kulhossa.
2. Lisää voi-suklaaseos ja jauhot munasokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi.
3. Paista kakkua 200 asteessa 15-20 min. Paistoajan kanssa kannattaa tosiaan olla tarkka, mutta kakku on valmis silloin kun keskus on vielä "hyllyvää"

Kakunhan voi koristella ihan mielensä mukaan vaikkapa perinteisesti tomusokerilla tai erilaisilla marjoilla. Minä käytin omassa kokeilussani teemaan sopivia englanninlakuja.

2 kommenttia

  1. Mä haluan niin testata tätä, nimittäin aivan uusi resepti ja vieläpä herkullinen sellainen! Enkä ole koskaan törmännyt lakumutakakkuun :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on mullekin aika uusi tuttavuus ja pääsi kyllä yhdeksi suosikkiresepteistä helppoutensa & herkullisuutensa ansiosta! Kannattaa testata jos on yhtään lakujen ystävä :)

      Poista