Espanja, Xixona

Huh, nyt on reissusta palailtu ja pienen kotiipaluumasennuksen keskellä ajattelin tulla vähän jakamaan teillekin reissufiiliksiä. Ajattelin jakaa juttuja muutamaan eri postaukseen, joten olkaahan kuulolla jos matkajutut kiinnostaa. :)
Meitä tosiaan oli kuuden hengen porukka ja Alicanten lentokentälle saavuttuamme kävimme heti noutamassa meille varatun tila-auton ja lähdimme ajelemaan kohti majapaikkaamme. Majoituimme kymmenen päivän ajan Xixonan kylässä vajaan puolen tunnin päästä Alicanten keskustasta, jossa eräiden perhetuttujen loma-asunto sijaitsee. Olikin hauska kokeilla tälläistä omatoimimatkailua kun on tottunut aiemmin yöpymään hotelleissa, tällä tavalla näki jotenkin enemmän sitä oikeaa Espanjalaista meininkiä. Xixona on tosiaan pieni sympaattinen kylä keskellä vuoria ja niitä kapeita kivikatuja tulikin tallailtua ristiin rastiin aika hyvä määrä kymmenen päivän aikana! Kylä oli täynnä värikkäitä rakennuksia, kukka-asetelmia katujen varsilla ja söpöjä yksityiskohtia (hyvänä esimerkkinä jopa viemärien kannet olivat mintun värisiä).  Xixonassa pääsi kyllä Espanjan kielen taito ihan kunnolla koetukselle, kun paikalliset eivät Englantia puhuneet.. Omaksi yllätyksekseni kieli palautui kuitenkin melko hyvin mieleen ja oli hauska huomata kuinka etenkin kielen ymmärtäminen kehittyi noinkin lyhyessä ajassa!
 
Meillä oli aivan ihana, neljäkerroksinen asunto käytettävissä, josta ylimmässä kerroksessa oli kattoterassi. Siellä tulikin syötyä joka päivä aamupala ja muutenkin hengailtua paljon kun olimme kämpillä. Teimme aika paljon ruokaa asunnolla, mutta varsinkin viimeisinä iltoina kävimme ulkona syömässä ja rantsupäivien aikana vedimme pikkunälkään tapaksia rantaravintoloissa. Vitsi että onkin ikävä sitä huolettomuutta ja fiilispohjalla menemistä.. Miten ne lomat aina loppuvatkin kesken?
Ensimmäisinä päivinä kävimme paljon El Campellon uimarannalla, jossa pystyi samalla kiertelemään rantabulevardin kaupoissa tai istuskelemaan ravintoloissa. El Campellon rannalla oli usein todella isoja ja voimakkaita aaltoja ja matkan toisena päivänä poikaystävälleni sattuikin harmillinen juttu, kun hänen GoPro kameransa tippui meren pohjaan vaikka sen piti olla tukevasti kiinnikkeellä kiinni. Meidän oli tarkoitus kuvata reissusta matkavideo, mutta kameran hukkumisen takia kuvailimme sitten vain puhelimella pätkiä. Onneksi meillä oli kuitenkin matkatavaravakuutus, joka korvasi hukkuneen kameran. Jotenkin olin sitten itsekin vähän varovainen oman kameran käytön kanssa ja kuvasaldo jäi pienemmäksi kun olin ajatellut. Puhelinkuvia löytyy kyllä senkin edestä ja voisinkin koota niistäkin jonkun postauksen!

El Campellon ja Xixonan lisäksi hurvailimme autolla muutamana päivänä myös Alicanten keskustaan ja Benidormeen. Kirjoittelen Benidormesta omassa postauksessaan, koska se yllätti ainakin itseni ihan täysin! Yhtenä iltana satuttiin Alicanteen hyvään aikaan kun kadut oli vallannut paraati, joka koostui koristeellisiin espanjalaisiin mekkoihin pukeutuneista naisista, pukumiehistä ja lapsetkin olivat kuin suoraan jostain satukirjasta.
Ihastuin jotenkin ihan täysin tuohon Kaakkois-Espanjaan ja tuli kyllä sellainen olo, ettei tämä ollut viimeinen kerta kun siellä päin käyn. Monesti tulee kierrettyä niitä perus turistikohteita, joten oli hauskaa vaihtelua nähdä vähän erilaista menoa. Espanja on ainakin vienyt mun sydämen!

Mites te muut Espanjassa matkailleet, missä päin olette käyneet ja mitä ootte pitäneet maasta? :)

4 kommenttia

  1. Oi miten ihania kuvia ja mitkä maisemat! ♥ Itse kävin Espanjassa ensimmäisen kerran vasta nyt huhtikuussa, ja vietimme sen viikon poikaystäväni kanssa Torremolinoksessa - eli varsinaisessa turistikohteessa! :D Tykästyin kuitenkin Espanjaan ja Torremolinoksen pitkään rantakatuun, jota tuli käveltyä joka päivä kumpaankin suuntaan :) Kaakkois-Espanjakin kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta <3

    VastaaPoista
  2. Oih kuulostaa ihanalta tuo teidän reissu, rantakadut on niin ihania! Veikkaan ettei Espanjasta sellaista paikkaa löydykään, jossa ei viihtyisi :D niin ihana maa kaikin puolin! Ainakin oman kokemuksen mukaan voin kyllä suositella tuota Kaakkois-Espanjaakin lämpimästi. :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja niin rentouttavan kuuloinen reissu! <3 On totta, että paikalliseen kulttuuriin pystyy tuolla tavalla tutustumaan varmasti paljon syvemmin kuin hotellissa majoittumalla - vaikkei hotelli ole tietenkään sen huonompi vaihtoehto :) Mie oon opiskellut neljä vuotta espanjaa ja siinä samalla tuli opiskelua aika paljon espanjalaista kulttuuria, joten se on mielestäni todella kiehtova maa ja siellä haluan tulevaisuudessa matkustellakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon sulle :) mäkin oon kolmisen vuotta lukiossa espanjaa opiskellut ja jotenkin vaan se kulttuuri vie mennessään!

      Poista