Espanja, Benidorm

Ajattelimme eräänä päivänä reissun aikana käydä Benidormissa katselemassa kaupunkia mutta lopulta ihastuimme paikkaan niin paljon, että ajelimme parina muunakin päivänä sinne shoppailemaan ja makoilemaan rannalle. Ajattelinkin nyt kertoa vähän omiin fiiliksiin pohjautuen Benidormista ja siitä, millaisia havaintoja parin päivän pintaraapaisusta kaupunkiin liittyen tein.

Yhden päivän vietimme Benidormin vesipuistossa Aqualandiassa ja täytyy sanoa että se oli kyllä yksi loman kohokohdista! Siellä sai nimittäin tosissaan ylittää itsensä ja kerätä rohkeutta niihin hulluihin vesiliukumäkiin. Heti alueelle päästyämme näimme vesipuiston laidalla suurimman, n. 30 metrisen liukumäken ja jo alhaalta katsoessa tuntui, että jalat pettävät alta. Meidän matkaseurueessa oli poikaystäväni kymmenen vuotias pikkusisko ja siinä vaiheessa kun hän oli tyynen rauhallisena kävelemässä rappusia ylös siihen hirvitykseen, oli pakko itsekin kerätä rohkeutensa ja mennä perässä. Eikä muuten ollut mikään ihan perinteinen alastulotyyli kyseisessä liukumäessä, sillä meidät laitettiin yksi kerrallaan seisomaan "kapseliin", jonka jälkeen lattia kirjaimellisesti vedettiin pois jalkojen alta ja se oli sitten menoa. Huh, tuntuu vieläkin mahan pohjassa kun ajattelen sitä mutta vitsit että olikin hauskaa! :D
Vesipuistohurvittelun jälkeisinä päivinä hengailimme paljon rannalla ja vaikka Benidormissa oli jonkin verran turisteja, ranta oli todella siisti ja auringonottopaikkoja löytyi paljon. Auringonoton lomassa oli kiva pistäytyä välillä vähän shoppailemassa ja olikin kiva, kun kauppoja löytyi paljon ihan rannan läheisyydestä. Rakastan ulkomailla noita rantakatuja, niissä on jotenkin niin ihana tunnelma!
 
Benidormissa on ilmeisesti useampikin kuin yksi ranta, mutta me kävimme vain yhdellä niistä kun tykästyimme siihen niin paljon. Vesi oli ihanan kirkasta, hiekka superpehmeää ja taustalta kuului tasaisesti "sex on the beaaach, cold mojitooo", joten mitä sitä muuta olisikaan kaivannut. :D 
Oli hauskan näköistä kun ranta oli täynnä ihmisten tuomia värikkäitä aurinkovarjoja ja mietinkin mielessäni, että olisi ollut hauska saada kuva rannasta ylhäältä päin!

Bongasimme El Campellosta Koala Bay-nimisen vaatekaupan ja ihastuimme siihen ihan täysin! Iloksemme huomasimme, että myös Benidormista löytyi kyseistä kauppaa useampikin kappale ja sinne taisikin upota suurin osa shoppailurahoista hehe. En ollut koskaan ennen kuullut kyseisestä kaupasta mutta tällaiset uudet tuttavuudet on todellakin tervetulleita! Koala Baysta löytyi paljon mm. rantavatteita ja -asusteita ja meinasi ihan valinnanvaikeus iskeä kun esimerkiksi käsikoruja oli todella suuri valikoima ja olisin voinut ottaa niistä herkullisen värisistä ihanuuksista kaikki! Jopa poikaystäväni, joka ei yleensä ole erityisen kova shoppailija, innostui kyseisestä kaupasta ja taisikin kotiuttaa sieltä enemmän tavaraa kuin minä. Kannattaa ehdottomasti suunnata tuonne jos joskus satutte bongaamaan! 
Yllätyimme miten halpaa Benidormissa monissa paikoissa on.. Varsinkin ulkona syöminen on edullista ainakin näin Suomen hintoihin tottuneena ja sitä hyödynsimmekin etenkin viimeisinä iltoina!
Kaupungista välittyi ainakin itselle tosi huoleton ja rento fiilis ja sinne olikin mukava palata useampanakin päivänä. Oli ihana kun paikalliset jaksoivat vastailla meidän turistien vähän hölmöihinkin kysymyksiin ja avuliaasti lähtivät ihan kädestä pitäenkin näyttämään tietä sitä kysyttäessä. Benidormissa on ilmeisesti myös paljon tekemistä, jos haluaa muutakin kuin makoilla rannalla. Bongasimme ainakin Aqualandian yhteydessä olevan vesieläinpuisto Mundomarin, Terra mítica elämyspuiston ja kävimme itse testaamassa myös hauskasti toteutetun minigolfin rannan läheisyydessä. Niin ja ainakin kuulemani mukaan yöelämässäkään ei ole valittamista.. Itse emme vaan tällä reissulla sinne päätyneet.

Nähtävää jäi kyllä vielä paljon, joten ehkä joskus vielä täytyy palata tutkimaan kaupunkia enemmän! 

6 kommenttia

  1. Aivan ihania kuvia ja oli mahtava lukea teidän lomasta :)) Tässä ei enää malta odotella, että pääsee syksymmällä ulkomaille! Ps. Ihanaa viikonloppua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva, että tykkäsit postauksesta :) itsellekin tuli sellainen fiilis, että pakko päästä pian taas käymään jossain.. Matkustelu on vaan niin ihanaa!

      Sinnekkin oikein mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  2. Näyttää ja kuulostaa aivan ihanalta! ♥ Tuo Koala Bay -putiikki näyttää mielenkiintoiselta, uskon että sieltä löytyi varmasti paljon kivoja juttuja :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuuli! Joo se oli kyllä ihana kauppa ja ehdottomasti käymisen arvoinen :)

      Poista
  3. Voi vitsit, näyttääpä ihanalle! Espanjaan en ole jostain kumman syystä vielä ikinä eksynyt, mutta matkakuume on kova!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti harkita siellä käymistä, niin ihanan erilainen kulttuuri. <3

      Poista